Nimetön

Mul on yks ehdoton lempipaikka mun kylässä. Se on pieni ranta johon on tosi vaikee löytää ja sen olemassaolosta ja sinne kulkureitistä on pakko tietää et sinne löytää. Mun hostäiti näytti tän mulle ihan mun ekoina päivinä täällä ja siitä asti oon tullu tosi usein tänne istuskelee. Tääl ei oo ikinä ketään ja voin vaa ajatella ja pohtii kaikkee ilman et kukaan tulee häiritsemään. Nytki istun täs rannalla ja kuuntelen musiikkii ja rupesin miettii miten paljon oon kasvanu tän vuoden, taino seittemän kuukauden aikana. Niiku varmaan jokainen vaihtari. Miten oon oppinu asioita elämästä.

Oon oppinu et aina ei tartte suuttuu ja järjestää isoo showta jos joku asia ei mee niiku mä haluun. Oon oppinu että huoneen voi siivota päivällä eikä tartte valvoo yömyöhään ja siivota sitä pakon edessä kiukkusena ku haluis vaan nukkua. Oon oppinu et suihkuun voi mennä illalla eikä torkuttaa koko yötä viiden minuutin välein mennäkseen sinne puol viideltä yöllä. Oon oppinu et likasten vaatteiden pyykkiin vieminen iltasin ei oo niin vaikeeta. Oon oppinu että koulukirjoja voi pitää laatikossa eikä niitä tartte iskee sängyn jalkopäähän ku purkaa laukkua. Oon oppinu miten tärkeetä on arvostaa kaikkii ihania ihmisiä joita on elämäänsä saanu sillä kaikilla ei niitä ole. Oon oppinu miten ihanaa on olla välillä ihan yksin. Oon oppinu miten oma onnellisuus on vaan ittestään ja omasta asenteesta kiinni. Oon oppinu et elämässä ja omilla valinnoillaan ei voi miellyttää kaikkia. Oon oppinu arvostamaan pieniä asioita. Oon oppinu pyytämään ja antamaan anteeks. Oon oppinu et kaunan kantaminen ja turha vihottelu ei auta mitään. Oon oppinu miten vaikeet asiat vahvistaa ihmistä. Oon oppinu nauttimaan elämästä. Ja kaikista tärkeimpänä, oon oppinu tuntemaan itteni ja oon oppinu pitämään siitä mikä oon.

Haluun kiittää kaikkia mun läheisiä siitä et ootte olemassa. Haluun kiittää mun vanhempia  siitä et ootte jaksanu mua vaikka oon ollu vaikee ja ootte silti aina rakastanu mua. Lupaan et tuun olemaan parempi tytär ja saatte olla ylpeitä musta.