Oon elossa vaik sitä ei ehkä ihan heti täältä blogin puolelta huomaiskaan. Voisin iskee tähän hullut vaihtariulinat 'joo mul ei oo ollu aikaa on niin kiireistä' yms. Kiirettä pitää kyllä se on aivan totta ! Mut kyllä mult ois kolmen viikon aikana jostai välistä liienny 15min aikaa kirjottaa pikaset kuulumiset tänne mut faktahan on etten oo vaa saanu aikaseks. Kukaan joka mut tuntee tuskin ihmettyy erikoisemmin.
Tultiin tänää takas Espanjasta, l'Estartitista missä vietettii muutama päivä. Oli lämmin ja eron Ranskan ilmastoon huomas, ilma oli jotenki pehmeempää. Se oli iha cool mesta, tosin en nähny itteni ja Maevanen lisäks yhtäkään ikähaitarilla 10-40 olevaa ihmistä mutta mikäs siinä. Se oli siis mainly sukeltajille se paikka mut kyl me siellä jotain tekemistä keksittiin (hotellin pöytäfudis oli kovassa käytössä).
Menin siinä sit eilen kävelemään kameran kans ja päädyin istuu aallonmurtajan päähän. Rakastan aallonmurtajia, jotenki aika tuntuu pysähtyvän ku on aallonmurtajalla ja kattoo merta eikä siin oo ketään pitkän matkan säteellä. Kuten suurin osa varmaan tietää, mä en oo ihminen joka viihtyy erikoisemmin yksin. Tykkään olla seurassa koko ajan tai puhuu puhelimessa whatsapata tekstata whatever kunhan en joudu ihan yksin olemaan. Aallonmurtajilla kumminki jos istun siel päässä yksin nii en tosiaankaan missään tilanteessa kaipais siihen ketään muuta ihmistä. Nytki istuin siellä kolme tuntia yksin ja lauloin nii kovaa ku ikinä teki mieli koska tiesin ettei kukaan kuule.
Rupesin kelaa tätä vuotta. Et mihin mä oon oikeesti itteni pistäny. Mut tunnetaan ei-niin-Suomirakastajana (hehe) mut rupesin miettii et on asioita mitä oikeesti arvostan Suomessa nyt ku on nähny maailmaa vähän toisesta ku turistin näkökulmasta. Tiiän et tää on aika kliseistä mut oikeesti se et osaa kieltä hyvin on iha tajuttoman tärkee juttu. Pystyy puhuu oikeesti rikasta kieltä ajattelematta yhtään. Vaikka nyt ranska alkaa sujua hyvin eikä tartte ajatella kun puhuu nii on se silti ihan eriasia. En voi ikinä saavuttaa samaa tasoa missään kielessä kun mikä mul on aina ollu ja tulee aina olemaan suomessa. Mitään muuta kieltä ei mulle oo puhuttu ku olin vauva.
Pakko nyt heittää tähän tämmönen pieni rakastan suomalaista koulua -osuus. Koska tääl oon oikeesti huomannu mitä tarkottaa rankka koulunkäynti. Koulua kuutena päivänä viikossa, pahimmillaan kaheksasta kuuteen. Siihen päälle vielä muutaman tunnin läksysessiot nii aika lailla alkaa olla päivä pulkassa ! Ja myöhästyessä täytyy käydä kanslistin kanssa täyttämässä lappu miksi on myöhässä yms ja saada siihen koulun leima. Sama jos on ollu poissa. Läksyt kun unohtaa kerran tehä nii siitä sitten pitää vanhempien allekirjotuksella varustettu lappu tuoda kyseiselle opettajalle. Jos tulee kipeeks kesken koulupäivän, vaikka alkais tajuton migreenikohtaus tai vaikka ruokamyrkytys niin että oksentaa viiden minuutin välein niin jos vanhemmilla ei oo mahollisuutta tulla oppilasta koulusta noutamaan niin sitten koulussa pysytään. Jos on ambulanssia tarvitseva tapaus niin oppilas saa lähteä vaikka vanhemmat ei pääsis paikalle, muuten ei. Jos ruokalassa normaalisti syövä oppilas ei jonain päivänä olekaan siellä, heti soitetaan vanhemmille. Täytyy tuoda 'sana' vanhemmilta kouluun ettei syö koulussa sinä ja sinä päivänä ja siihen kaikki koulun leimat ja kanslistin allekirjotukset. Jos sut tavataan kännykkä kädessä käytävällä välitunnilla niin kännykkä otetaan pois, sen saa hakea kanslistilta päivän päätteeksi ja siitäkin sitten
soitto vanhemmille.
Ja sitten Suomen tärkein asia. Kaverit ja perhe ja kaikki muut tärkeet ihmiset mitä mulla on siellä. Ihmiset jotka jaksaa tukea mua kaiken kanssa, joille voin puhua kaikesta, jotka iloitsee kun mä oon ilonen ja auttaa mua kun oon surullinen. Ihmiset, jotka tuntee mut läpikotasin ja on tuntenu mut läpikotasin parhaimmillaan yli 17 vuotta. Ihmiset, joille mun ei tartte sanoa sanaakaan ja ne tajuu millasella tuulella oon ja mitä mun pään sisällä liikkuu. Joille mun ei tartte selittää kaikkea alusta asti koska ne on ollu aina siellä kun jotain tapahtuu. Jotka on kuullu aikalailla kaiken mun elämästä. Jotka on kokenut mun kanssa mun elämän parhaat ja huonoimmat hetket, joiden kanssa ollaan kuljettu kaikki yhdessä. Ihmiset, joiden kanssa voin olla täysin oma itteni pelkäämättä et mitä nää nyt ajattelee. Pelkäämättä, että ne ihmiset ikinä, missään tilanteessa jättää mua yksin ja hylkää mua.
Kuitenkin tiedostin noiden kaikkien asioiden olemassaolon ennen tänne lähtöä. En ehkä ihan nii voimakkaasti kun nyt, mutta tiesin tasan tarkkaan että ne on siellä. Miks sitten ylipäätään lähdin ? Miks päätin jättää kaiken mulle tärkeen ja rakkaan ja suunnata kohti täysin tuntematonta ? Koska halusin tehdä jotain uutta ja erilaista, jotain mitä en oo ikinä ennen tehnyt. Halusin luoda kokonaan uuden elämän uusien ihmisten ja uuden kulttuurin parissa. Halusin tehä jotain mitä ei moni uskalla tehdä. Halusin kokea. Elämä on liian lyhyt pysymään tutun ja turvallisen parissa. Täytyy käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen. Mä koin tän hyvänä tilaisuutena tehä kaikkia edellämainittuja asioita. Tän koin myös jollain tapaa mittarina itelleni. Pystynkö asettumaan kauas kaikesta mitä mulla on elämässä ? Pystynkö kohtaamaan kaikki vastoinkäymiset mitä tää vuos tuo mulle tullessaan ? Ja tärkeimpänä: Pystynkö tekemään tästä vuodesta mun 'elämäni vuoden' ?
Tähän mennessä oon enemmän kun tyytyväinen mun elämään täällä. Vaikka tietenkin tulee päiviä ku haluisin ottaa ekan koneen Helsinkiin ja käpertyy omalle sohvalle kaikkien tärkeiden ihmisten ympäröimänä, oon selvinny jokaisesta. Jo se antaa aihetta olla ittestäni ylpee. Mutta se mistä oon paljon enemmän ylpee on että oon onnistunu luomaan elämän täällä. Mulla on ranskalainen perhe, ranskalaiset kaverit ja ranskalaiset harrastukset täällä. Tänne mä nyt kuulun. Ainaki tän vuoden. En oo katunu tänne lähtöä kertaakaan, päinvastoin, jokainen päivä lisää mun tyytyväisyyttä siitä että lähin. Tiedän et kuitenkin nopeemmin kun luulisinkaan tulee se päivä kun astun koneesta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja mua pelottaa se päivä.
 |
| Kauneus ei katso kansalaisuutta |
Tänne lähtiessäni mä tiesin että kymmenen kuukauden päästä oon takasin. Kaikki ei oo ennallaan, asiat on voinu muuttua paljon huonompaankin suuntaan, mutta kymmenen kuukauden päästä palaan mun elämään Suomessa. Mutta kun kaheksan kuukauden päästä täältä lähtö koittaa, mä tiedän etten voi palata mun elämään täällä enää ikinä. Aina kun tajuun ton tulee kylmät väreet. En haluu ajatella sitä. Vuos on loppujenlopuks lyhyt aika ja se on elettävä täysillä.
Tulipa pitkä pläjäys tekstiä. No ainaki Henni sait mitä tilasit.
Loppuun vielä pieni näyte mun ja mun ystävien normaaliudesta. Tässä siis 'Susanna lähtee vuodeksi pois' -kuva. Normaalisti ehkä yritettäis ottaa kiva kuva, mutta normaalius on yliarvostettua...
